20. huhtikuuta 2012

Jääkausi

Heips vaan kaikki! Taas on blögi ollut vähän kuollut mutta koitan oikeasti herätellä sitä henkiin! Jos olisi kirjoitettavaa niin sitä ei sitten viitsi kirjoittaa laiskuuttaan.

Mutta siis; jääkausi on menossa meillä. Viimeviikon lauantaina (14.4) aloitettiin ja vielä olisi suunnilleen viikko edessäpäin. Huhhuh kun tuntuu vaikealta.Mutta varmasti se palkitaan! Huomiotahan neiti koittaa kerjätä, hieroo nokkaansa jalkoihin ja hyörii ja kiipeää viereenkin enemmän kuin ennen.Tänään kun hain juoksunarusta niin oikein vikisi. Tänään oli sitten poissa ollessamme osoittanut mieltään ja syönyt hellalle paperin päälle jääneet perunankuoret.Paperi ei ollut liikahtanutkaan,hienosti oli vain ne kuoret syöty.Sitten oli myös roskis kipattu sillä se ovi ei mene kunnolla kiinni.Tsemppiä meille (:

-Ninna & Hime-

19. joulukuuta 2011

Snow melts and we don't like it

Tuleekohan musta joulu? Ken tietää. Aatto on jo lauantaina. Tuntuu että joulukuu on mennyt todella nopeasti. Himestä huomaa selvästi että vaikka lunta ei paljon ole niin kyllä se silti haluaisi ulkona olla koko ajan. Miinuspuoli on ettei se tykkää olla siellä yksin.

Olen tässä miettinyt jo ihan hyvän aikaa, että teettäisinkö Himellä pentuja vaiko en. Olen päätynyt siihen tulokseen, että en. En tahdo jatkaa sairasta sukua ja saada lisää sairaita pentuja maailmalle. Junella SA ja VKH niin pahimmassa tapauksessa pentujen takia voi Himekin sairastua jos ei muuten.
Näyttelyistäkään en ole varma. Vielä ei ole käyty ja itse olen sellainen arkajalka etten oikein uskallakkaan. Voisihan sitä kokeilla mutta ihmislaumat on vaan minusta ahdistavia.

Olen myös ajatellut käydä helmikuussa kasvattajakoulutuksen. Alaikärajahan siinä on se 15 vuotta ja itse kuitenkin täytän ensivuonna 17.
Harkinnassa on myös ollut se, että ottaisin Himelle kaverin muutamanvuodenpäästä. Mahdollisesti shiban, sillä sitten jos ja kun muutan omaan kämppään niin shiba kuitenkin on kätevän pieni. Hime pysyy vanhemmillani, täällä maalla vahtina (:

Ja Himestä kyll' lähtee vieläkin karvaa että huhhuh :D



Tässä tältä aamulta pari pientä videopätkää; Enjoy (:

8. joulukuuta 2011

15

Dodii. Ollaan avot kuukausi asuttu uudessa kämpässä ja Hime kotiutunut loistavasti. Ei minkäänlaista stressiä onneksi ollut ja puolustetaan omaa reviiriä vahvasti. Ääntä lähtee..

Pitäisi näyttelyissä käydä ja alkaa treenaamaan, mutta olen sellainen arkajalka että pelottaa.

Yksi ilta Hime päätti ottaa ja lähteä räksyttämään jollekkin ohikulkijalle, hävetti :/ Kiinni ei antanut mutta saatiin sisälle. Huono puoli myös että meidän tiellä ei katuvaloja, onneksi panta jossa valo ja heijastinkin laitettu.

Kun Royal Caninista vaihdettiin Pedigreehen, se kelpasi hyvin mutta nyt kyllästyi vähän aikaa sitten  ja näyttäisi siltä että kutitti Himeä, niin vaihdettiin Golden Eagleen. Suosittelen. Huomaa eron turkin kiillossa ja tassujen ja turkin kunnossa yms yms. Ja säkki kestää kauan. Lohen makuista on syötetty ja kyllä kelpaa !

Niin ja voimaa on kuin pienessä kylässä kun juoksunarun koukut vetelee suoraksi :D







<3:llä ninna & hime

10. kesäkuuta 2011

Kesä

Hei vaan taas pitkästä aikaa! Himen kanssa ollaan touhuttu ja on tapahtunut kaikenlaista. Mm. tänään käytiin uimassa. Enimmillään se hyppäsi sinne vatsalleen.
















7. toukokuuta 2011

Kuvapläjäys

Joo, pääsiäinen ja vappu tuli ja meni.

Himen kanssa on mennyt tosi hyvin, korvat ei minusta ole vielä ihan jämäkät ja hihnassa vetää niin että itse menee perässä.. Mutta asiaa korjataan : D Kovasti tykkää ulkona juosta ja temmeltää niin että runnoo puuntaimetkin : D

Tässä kuvia taas ja ulkokuvat ens päivitykseen kuhan löydän mun USB kaapelin ^^


:p

Sivuprofiili :D

Rapsutukset ♥

ÖwÖ



moi




Hime VS juustonaksut